So I will not post a picture of my socks yet, but instead will show you some of my travel pictures.
Suunnitelmamme matkustella pitkin USA:ta ovat viimeinkin toteutumassa. Huhtikuun lopussa meillä on tärkeä tapaaminen kotona, joten päätimme matkustella ennen sitä koto-osavaltiossa Texasissa ja sittemmin käynnistää matkamme uudestaan. Joten suuntasimme kulkumme kohti lempirantaamme North Padre saarelle, kunnes hirmuinen sää ajoi meidät sieltä pakosalle. Sieltä päätimme haistella kuivakampia ilmoja ja matkasimme erämaahan Mexicon rajalle Big Bend Kansallispuistoon. Siellä hetken oleiltuamme matkasimme sukulaistemme luokse College Stationin lähistölle poiketen matkalla Sonoran Tippukiviluolien leirintäalueella ja aamulla herättyämme myös opastetulle kiertueelle luoliin. Matkasta sinänsä ei ole paljoa kerrottavaa, eikä sukkaprojektinikaan edennyt toivotulla tavalla, siitä piti huolen kuuma ja kostea ilma. Lanka tuntui huopuvan käsissä. Tarkoituksena oli lähettää jo muutama päivä sitten sukat Suomeen, mutta toistaiseksi ei ole vielä valmiina kuin yksi sukka ja toinenkin vasta aluillaan. Oooops. Onneksi nyt ilma on hieman viileämpi, ei paljoa, mutta hieman ja toivonkin että saan edes viikon loppuun mennessä sukat valmiiksi.
Joten ei sukkakuvia, sen sijaan annan matkakuvien kertoa tarinan.
No comments:
Post a Comment